Immu

Bergmanin papin hyvä ei pakota

Ohjaaja Ingmar Bergmanin (1918-2007) syntymästä tulee kuluneeksi 100 vuotta.
Hänet tunnettiin maailmanlaajuisesti teatteri- ja elokuvaohjaana. Mutta myös kirjailijana hän oli poikkeuslahjakkuus.

Kaksi Bergmanin romaania, Fanny ja Alexander (1984) sekä Hyvä tahto (1991), ovat olleet ehtymätöntä lukuevästä.

Ne tunnetaan elokuvana ja tv-sarjana.

Fannyn ja Alexanderin hän ohjasi Oscar-palkituksi itse, Hyvä tahto on taas Bille Augustin ohjaus.
Hyvässä tahdossa Bergman kertoo vanhempiensa tarinan, rakkaustarinan.

Henrik opiskelee teologiaa Uppsalassa. Hän on salakihloissa Frida-nimisen tarjoilijan kanssa, eikä uskalla kertoa siitä äidilleen, joka isän kuoltua elää ahdingossa pojalleen parasta toivoen.

Bergmanit ovat rikasta mutta saitaa sukua ja Henrik nöyrtyy pyytämään rikkailta vanhapiikatädeiltään lisävelkaa.

Opinnot takkuavat- sitten Henrik tutustuu Åkerblomin rikkaaseen sukuun – ja Annaan.
Syntyy kitkerä ja katkera suhde niin Annaan kuin sukuun, etenkin anoppiin.

Mutta voimakastahtoinen Anna nai Henrikin ja he muuttavat ”Jumalan selän taakse” pikkukylään.
Forsbodassa häijy ruukinpatruuna katsoo, ettei hänelle ole mitään aihetta antaa pastorille ja pastorskalle arvoa heidän kutsumuksestaan, joka on hyvyys.

Luokkayhteiskunta on Forsbodassa ruoska, ruukinpatruuna halveksii työväkeä.

Sitten Henrik saa arkkipiispalta suosituksen sairaalapastorin virkaan Tukholmaan.

Henrikiä haastattelee jopa kuningatar, joka kysyy, onko kärsimys Jumalan lähettämää ja sallimaa.
Henrik vastaa: ”Jos annat itsellesi anteeksi, Jumala on antanut sinulle anteeksi.”

Henrik ei ota vastaan virkaa vaan palaa kyläänsä. Anna ei lähde mukaan.

Lopulta Henrik hyväksyy tarjouksen. Kieltääkö hän - rakkaudesta Annaan - Herransa kolmesti?
Bergman sanoi ettei ole aina totuudenmukainen kertomuksessaan. Siksi se onkin romaani.

Tätäkin se altisti pohtimaan:

On runsaasti ulkokullattuja, joille usko on lumelääkettä kärsimykseen. Kirkko, kuten isänmaakin, on niin usein lurjuksen viimeinen pakopaikka.

Hyvä ei näet pakota. Siitä kuteesta toivoisi omankin elämän olevan tehty.

Taiteen kaavat ovat samat kuin elämän - siis riippuvaisia epätoivosta, epäluotettavuudesta ja ennakkoluuloista.

Kun tarina ammentaa paljon pimeydestä mutta sitä valaistaan aika ajoin taskulampulla, on lopputulos kaksijakoisuudessaan haastava, nyansseissaan palkitseva.

Ja lopuksi: ei taidetta saata ymmärtää määritelmistä käsin vaan myötäelämisestä.

IMMU

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

Bergman on ikuinen arvoitus suhteessaan uskoon ja rakkauteen.
Jotenkin ehkä lähimmäs arvoituksen ydintä pääsin viimeisen vaimon kuolemaa käsittelevässä päiväkirjassa , jonka hän oli kirjoittanut yhdessä tytärpuolensa kanssa.
Se oli niin lakoninen , niin tuskan täysi .
Kuin se olisi epätoivoissaan kysynyt juuri sen kysymyksen , jonka jätti kysymättä : Entä jos kuitenkin ?

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Seitsämännessä sinetissä Kuolemakin pohtii, onko mitään.

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset