*

Immu

Julkiluotuja


Rankkaa on julkisen ihmisen elämä. Tänään olet alttarivaate, huomenna kynnysmatto. Median juoruhyeenat näykkivät. Mutta ihminen on ahne juoruille.

Josko julkistaisin kohdalleni osuneita unohtumattomia julkkissattumuksia. Mutta kilttejä vain ja pikkuotoksen, näitä, roisejakin riittäisi. Mutyta miksi penkoa ihmisten yksityiselämää tai pestä ruumiita?

En 33 vuoden toimittaja-aikanani halunnut haastatella himphamppuviihdeväkeä - vaan älykköjä. (öhöm!)

Juice – minulle Jussi - tahtoi tavata aina kun polut ristesivät. Kohtasin Jussin kirjailijana, en rokkarina. Koskettavia olivat yhteiskivut: isän varhaiskuolema, äitisuhde, niukka lapsuus.

Ei ihan kaikkea lehteen pantu.

Josko nyt tämä: Jussi osti äidilleen asunnon Tampereelta seinänsä takaa. Äiti-poika -suhde oli ajoittain äkeä. Mutta Jussi laittoi ruoat ja vei ne äidille, mykkäkoulunkin aikana.

Kerran kuului kolahdus ovelta: äiti palautti astiat, pestyinä, postiluukusta.

Lippe Suomalainen mökötti makuuhuoneessa Karin esitellessä siellä aarrettaan - Mirón taulua.

Lippe istui koko ajan vaiti, kädet sylissä, pää painuksissa. Kari lie raottanut sana-arkkuaan...

Karilla oli muuten uskomaton kotiapteekki telttavuoteensa vieressä. Videoaarteisto länkkäreitä täytti yhden seinän.

Kari evästi: ”Jos kirjoitat kaiken sanomani lehteen ja joudut vaikeuksiin, soita.”

Pentti Linkola luona tervattiin ensin rekeä. Hän ei juonut käärmeen verta vaan keitti pannukahvit ja jutteli verkkoa selvitellessään levollisella äänellä.

Pöydässä oli kelmuun kääritty kahvikakku. Pentti vuoli pinnalta pois hometta. Valokuvaaja torjui kakun, minä söin, ihan kelpoevästä.

Erno Paasilinnalta oli juuri kuollut tositoveri - suomenpystykorva Vekku.

Erno oli alkuun apea. Kun juttu alkoi luistaa hänen huumorilaatunsa kävi ilmi. Yhä kuulen hänen naurunsa: kuin pakasteherneitä olisi tiputeltu lautaselle.

Armi Ratia houkutteli Atlakseen, kulki perässäni, olinhan, edes nuorena, salskea (!) ja toisteli: ”Apina, apina hei, lähde yömyssylle.”

Muistin että hän oli vain kaksi vuotta äitiäni nuorempi. Menin kirjoittamaan juttuni. Aamulla Armi halusi pinkan lehtiä luettaakseen jutun Marimekon hallituksella.

Johannes Virolaisen tapasin kumisaappaissa. Kyllikillä oli iltapuku. Tarjolla oli karjalanpiirakoita keittiössä, pöydän alla paimentolaismatto. Jussi virnuili ovelasti muistellessaan. Hänestä ei tarttunut kepuperäinen sielullinen sikainfluenssa.

Pekka Kejonen nukkui menovuosinaan päiväunia työhuoneessani. Keskustelu ja muistumatt olivat ainutlaatuisia kun muistaa hän kuppilaaikojaan.

Yhä ällistelen kuinka laveasti kalustettu hänen päänsä oli, on yhä.

Hellyttävä oli haastatteluhetki Savonia-palkitun Sirpa Kähkösen kanssa. Hän oli saanut vasta vauvan ja paitapuseron läpi alkoi pursuta maitoa.

Se oli sivistyskoe! Kumpikaan emme siis ”huomanneet”. Mutta lyhensin kysymyslistaa. Ymmärsimme, ihan totta, toisiamme puolesta sanasta.

Syvyyshyvässä seurassa sain taivaltaa tällä toistaiseksi päättymättömällä väliaikamatkalla kohti maailman sydäntä. Joistakin heistä tuli ystäviä, joiden seurassa sielu sai – ja saa yhä - arkenakin sunnuntain.

IMMU

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Terve. Oletpa tavannut legendaarisia hahmoja. Onko kaikki haastattelut julkaistu Savon Sanomissa, missä yli 30 vuotta työskentelit?

Käyttäjän immu kuva
Väinö Immonen

Siellä - Anna Ahmatovan säkein kirkastettuna_ "30 vuotta elin / pelon siipien suojassa".
Se oli Mullikassa aikaa, jolloin oli etu ajatella toisin nythän on vika jos ei ajattele samoin.
Topi Yläjärvi sanoi toimitusjohtajana ollessaan, että kyllä SS yhden Immisen kestää.
Ei juttujani sensuroitu, ei edes kärjekkäimpiä Immu-pakinoita. Kiitos vapaamielisen päätoimittajan Mauri Auvisen.
Kolme kertaa olin lähdössä, kahdesti Helsinkiin, kerran Tampereelle, mutta Mauri lisäsi palkkaa kunnes muuan rahavastaava toppuutteli: Väinö, neljättä kertaa ei onnistu.

Voe lajinsa, hyvin siis. alati yst. Immu

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Näyttää selvästi, että olet ollut aito kulttuuri- etkä likasankotoimittaja.

Suomea vaivaa mollaus-ja kateuskultturi. Pääministereistäkin tehdään kaikkien sylkykuppi ja kusitolppa poliittisissa kateuksissaan kustakin vuorollaan ja puoluekannasta riippumatta ajallaan. Tasa-arvoisesti panetellen ja pilkaten.

Se on Suomen sivistys-ja kulttuuritaso - Ei kannustaen vaan kenkkuillen! Mikä meitä suomalaisia oikein vaivaa? Heikko itsetuntoko, jota pitää vahvistaa muita mollaamalla? Mitä hyötyä siitä on? Tuleeko vahingonilosta hyvä mieli?

Siksikö meillä on sekametelisoppahallituksiakin? Tämäkö on sitä aitoa demokratiaa, että saa haukkua ja mustamaalata toisia ja etenkin maan päättäjiä?

Hölökynkölökyn vuan sinne Savonmauan piäkaupunkii! Toene savolaine tiäiltä muuvalta päen Suomee! Lykkyvä pyttyy vuan ja rustaelehan lissee kielkiärylöetä etteenki päen tänne US-nettii! - Hyvä juttu ku mikä tuolla ylempänä!

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Väinö Immonen, olet minulle mielenkiintoinen henkilö, et vain toimittajana, vaan myös äitini isän äidin suvun nimeä kantavana.

Isosisäni, Oskari Annan poika Immonen, teloitettiin Varkaudessa, Huruslahden järven jäällä, 1918. Tuolloin äitini, isänsä äidin sukunimen perusteella, oli myös Immonen.

Syy, miksi äitini, isäni kanssa avioiduttuaan, ei enää halunnut puhua menneistä, oli varmaankin tietynlainen pakkovaikeneminen isänsä kohtalosta.

Isäni oli Maalaisliittolainen ja ahkera kirkollismies.

- - -

Mutta sitten aiheeseen. Julkisuuden henkilöiden tunteminen työnsä kautta, on varmasti kaikkea muuta kuin heidän glamourinsa.

Julkisuus saattaa tuoda mainetta ja kunniaa rahan ohella, mutta
lopulta raha menettää merkityksensä ja muut elämää vahvistavat merkitykset nousevat framille.

Olen itsekin, työni kautta, tullut tuntemaan julkisen elämän raadollisuudet, jotka eivät näy ulospäin.

Entisen puolisoni kautta opin tuntemaan Suomen eliittiä, joiden pintapuolinen esiintyminen ei koskettanut.

Sen sijaan, opin myös sen, että ylemmyys oli voimissaan ja yhä on.

Käyttäjän immu kuva
Väinö Immonen

Isäni syntyi Kangaslammilla 1910 mutta perhe muutti hänen ihan pikkuinen ollessaan Kuopioon.
Suvulla on juonteita Ruotsiin, mistä viestivät jo isäni nimi Lennart ja setäni Hugo.
Varkauden hautausmaalla on Immosten hautakiviä tiuhassa. Sinne isän siskokin, ikänsä Varkaudessa asunut Kerttu (Solla sittemmin) on mullattu.
Minua on houkuteltu mm. Varparannan Immosten sukuseuraan. En ole liittynyt, joutuisin kynätöihin ammattini vuoksi. Nyt tahdon vain laiskotella, luonteeni mukaisesti. Immoset ovat kyllä olleet ahkeraa sukua, Laitisen kuulu kauppakin heillä oli naimakauppojen tuotteena Kuopiossa 30-luvulla.
Maalaisliittolainen, Savon Sanomista en muuten koskaan ole ollut, pelkään että kepusta saa sieullisen sikainfluenssa. (heh!)
Sain olla töissä vakaumuksen miehille.

Voe lajinsa, siis potrasti. Kiitos kommentisdtasi, alati yst. Immu

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Kiitos Väinö!

Rantasalmi ja Tuusniemi ovat olleet Anna Immosen elinpaikat. Myös Kangaslampi on jossain vaiheessa ollut asuinpaikkana.

Koska lapsuusperheessäni ei selvitetty, miksi isoisäni isä pysyi tuntemattomana, kävin Kansallisarkistossa tutkimassa, löytyykö Oskarin tietoja ja löytyihän sieltä. Kastetodistus, josta ilmeni molemmat vanhemmat, kastepappi ja kummit.

Sen sijaan jäi vielä selvittämättä, ehtikö isänsä kuolla ennen pojan syntymää, sillä Oskari peri sukunimensä äidiltään, isän sukunimi oli Tuovinen.

Oskarin kohdalla on maininta äpärä, eli avioliiton ulkopuolella syntynyt. Tästä voidaan päätellä, että pari ei ollut avioliitossa.

Pitää vielä mennä Mikkelin maakunta-arkistoon selvittelemään, kuoliko isänsä ennen kuin pari ehti avioitua. Tai oliko kenties kyseessä 'vahinko', mutta kirkonkirjoihin piti kuitenkin laittaa isän nimi. Oskarin äiti Anna, oli kuitenkin tomera ja halusi pojalle nimen Oskari Annan poika, josta voisin päätellä hänen olleen ylpeä suvustaan ja pojastaan.

Sorry, tätä tekstiä näyttää tulevan, mutta jostain kulmasta aina kiinnostaa suvun taustat ja mahdolliset perimät.

Tämän kuun 24. pvä menemme, koko jälkipolvi (77) Oskarin 'joukkohaudalle' kunnioittamaan hänen muistoaan ja merkitystään suvun jatkumossa.

Iiris Salmela, jolle Oskari on isoisoisä, on Varkaudessa vaikuttava teatteriohjaaja. Hän on ohjannut Varkauden kesäteatterille aikanaan äitini elämää kuvaavan spektaakkelin, Kymmenen tikkua laudalla.

Tuolloin äitini vielä eli ja herkistyi kovasti saamastaan huomiosta. Hieman jo dementoituneena, hän, näytöksen päätyttyä, meni tervehtimään isäänsä esittänyttä näyttelijää ja totesi hänelle 'Sinä out minun isä'!

Lopultakin, äitini sai kokea, miten merkittävä paikka isällä on lapsen elämässä. Isänsä menetettyään, äitini oli 1 -vuotias.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset