Immu

Sopparauha

Sopparauha

Ihmisiä piinataan, sielunhätään asti, ruoalla. Milloin voi, peruna, maito ovat epäterveellisiä, muka.

Dieettiä suositellaan kellukkamahaisille äijille ja päärynävartaloisille talipallonaisille. No, ovat dieettiruoat ihan kelvollisia kun niihin lisää suolaa, kermaa ja voita.

Olen rehvastellut, että olen tehnyt meillä ruokaa jo 44 vuotta. On siinä kirjallisuudellakin merkittävä osansa.

Elämäni kolme suurinta nautintoa ovatkin lukeminen, puolison tuoksuva syli ja ruoka.

Näitä(kin) olen syönyt silmilläni:

Tuntemattomassa sotilaassa ruoasta puhutaan runsaasti. Tai sen puutteesta.

Hernesoppatykin ääressä kuotoiltiin, että siellä herne toveria ehtii mutta turha on työnsä.

Kun kaurapuuron seassa oli sinistyneitä lihanpaloja, arveltiin että mustalaisten hevosta se on, koska piiskan jälki näkyy.

Savossa Joel Lehtosen alter ego kirjakauppias Aapeli Muttinen on eväsnero:

Pöydässä on tuoretta vehnäleipää, aamulla torilta hankittua voita, silavaa, vaaleanpunaista kuin ruusun terälehdet, on sardiineita ja hummereita.

Petronius on vienyt Trimalkion pitoihin, Rabelais tutustuttanut Gargantuan röyhtäilyskaalaan. Anatole France houkutteli Pariisiin Kuningatar Hanhenjalan ravintolaan apotti Jerome Coignardin ja paistinkääntäjien pariin.

Jos ruoan taso vaihteli kunnon apotti lohdutti ja opasti suhtautumaan:

”Vaikka viini oli hapanta ja ruoka keskinkertaista, ambrosia ja nektari virtasivat huuliltamme.”

Dekkareissa piipahdan Venetsiassa Donna Leonen myötä nauttimassa komisario Brunettin professoripuolison kotilounaista: zuppa di pescea, herkkutatteja ja tagliatellea. Aperitiivina tietysti pikkupikarillinen grappaa.

N. Gogolilla piisaa suursyömäreitä ja V. Huovisella myös. Hauskin ruokanovelli on A.P. Tšehovin Seireeni joka saa kitalaen natskumaan.

Moskovassa istun professori Nikolai Stepanovitšin luona A.P. Tšehovin. novellissa Ikävä tarina.

Professori pyytää sisäkköä valmistamaan meille kaalikeittoa, maukkaita piirakoita ja lahnaa jauhokastikkeessa.

Sen kaiken on pröystäilevä puoliso viiden ruokalajin korskeilla päivällsillään häneltä evännyt.

Nykyelämässä ja syömisessä on paljon samaa. Pienellä näppäryydellä oppii molemmissa paistia leikatessa kätkemään parhaat palat. Kun sitten viimeiseksi tarjoilee itselleen, ei luu jää takuulla käteen.

Vaikka ovat ruhon halvimmat osat aika ajoin kaikkein maukkaimpia. Reseptejä sujautteli minulle tiskin alta Kuopion kauppahallin legendaarinen kirjallisuusmies ja ranskookin huastanut lihakauppias Kale Heikkinen

IMMU


 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Tämän blogin suosituimmat