Immu

Marlowe – romanttinen sielu yössä

Marlowe – romanttinen sielu yössä

On Kirjan ja ruusun viikko. Minä olen vuosia tauttonut dekaarien lukemista, ovat niin helppoja ja halpoja, teurastusteelmiä, annankin ruusuni Raymond Chandlerin romaanille Pitkät jäähyväiset.
Chandler (1888-1959) on kovaksikeitetyn romaanikirjallisuuden ykkösklassikko, syvästi yhteiskunnalinen kirjailija.
Sopimaton nykyväelle?
Hän sai klassisen englantilaisen koulutuksen ja muutti takaisin Yhdysvaltoihin Kaliforniaan 23-vuotiaana.
Kaikkiaan hän kirjoitti vain seitsemän romaania, joista Pitkät jäähyväiset on yleisesti tunnettu parhaimpana.
Hän oli ironikko ja eksistentialistinen urbaanien tuntojen kuvaaja. Chandler tunsi kierkegaardilaisen ironian.
Hänen tunnetuimman hahmonsa Philip Marlowen itseironia oli metafyysistä leikkiä, jossa panoksena oli hänen kohtalonsa romanttisena sankarina.
Pitkissä jäähyväisissä hän sanookin poliisille Bernie Ohlsille: ”Olen romanttinen sielu, kun kuulen äänen huutavan yössä menen katsomaan mikä on hätänä.”
Marlowen kieli on aitoenglantia ja hän síteeraasi vaivatta Shakespearea ja T.S. Eliotia.
Kirjoittaessaan Pitkiä jäähyväisiä Chandler luonnehti Marlowea epäonnistujaksi, joka tajuaa sen itsekin:
Toisaalta Chandler toteaa: ”Mutta monet parhaista miehistä ovat olleet epäonnistujia koska heidän erityislahjansa eivät sovi heidän aikaansa ja paikkaansa.” (Kuinka tuttua omakohtaisesti!)
Pitkissä jäähyväisissä Marlowe poimii kapakan edestä Terry Lennox-nimisen miehen, joka on naimissa monimiljonääri ja lehtimoguli Harlan Potterin tyttären kanssa.
Vaimo Sylvia löydetään murhattuna, ammuttuna ja kasvot tohjoksi hakattuna. Potterin painostuksesta Lennox ottaa syyn niskoilleen ja pakenee Marlowen auttamana Meksikoon.
Siinä on kirjan pohjakuvio. Eikä lopun sisältö, kuten ei koskaan, käy täysin yksiin klassisen salapoliisiromaanin kanssa. Rikollisen paljastuminen täyttää kirjassa vain puolet mutkikkaasta paljastuskuviosta
Siksikin ne ovat ”oikeita romaanjea”. Usean lukukerran kestäviä.
Paras todistus lienee Marlowesta Chandlerilta itseltään:
”Minulle Marlowe on yhdysvaltalaisen hengen ruumiillistuma, hänessä on aimo annos karua realismia, hitunen vanhaa kelpo rahvaanomaisuutta, vahva säväys pisteliästä nokkeluutta ja yhtä vahva säväys silkkaa sentimentaalisuutta, roppakaupalla slangia ja aivan yllättävä määrä herkkyyttä.”
Marlowe ei kumarra öykkäreitä, olivatpa nämä gangstereita tai ökyrikkaita yhteiskunnan manipuloijia tai poliiseja pahimmasta tai parhaasta päästä.

IMMU


.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän PasiSalmi kuva
Pasi Salmi

Olen Raymond Chandlerin romaanit kahteen kertaan lukenut esimmäisen kerran vuonna 1993 ja uudelleen 2012. Ne ovat kyllä monin osin parhaita dekkareita eikä niiden tasolle oikein ole löydettävissä vertaisia. Valitettavasti Raymond Chandlerin oli liian pedantti ja kriittinen eikä tuotanto kasvanut kovinkaan suureksi. Siihen lienee syynä erikoinen rakkaustarina itseään vanhempaan naiseen/aviopuolisoon. Lukion äidinkielen opettajani oli Chandlerin suuri ihailija, jonka tuotantoa kuuntelimme Ylen radiokuunnelmina/näyelminä. tämän lisäksi kyseinen herra pukeutui kuin Marlowea.

Tämän blogin suosituimmat