Immu

Syyspunelmain päivitys 3

Nyt sen kuulee, aamun metallisen syyshelähdyksen.

Syksy syksyltä se todistuu: valo on maalareista suurin. Se antaa harmaalle sävyt, puille ruosteenpunaiset uhritulet, kyyhkysenharmaat aamut.

Musiikissa lyyrinen huilu vaihtuu kiihkeäksi viuluksi, fagotin huumori sellon surumieliseksi kutsuksi. Matkakappelissani Väinölänniemen Peräniemessä rakentaa piano paimenmajaa.

Kun syysapeaa lähimmäistä seuraa alkaa epäillä että jos Jumala loi ihmisen niin syysaamun krapulassa.

Sielullinen syyssuolihuuhtelu korvataan teennäisharrastamalla.

Moni hoksaa olohuoneen seinässä täkänää uupuvan tyhjiön.

Joku aloittaa espanjan kieliopinnot ja päätyy tilaamaan aurinkorannalle lihapullia – suomeksi.

Kirjoitukset muuttuvat ilkeiksi ja yleisönosastot nimimerkkiampujien tulitusareenoiksi. Mitä yksioikoisen ilkeämpi on, sitä kehutumpi!

Syysmyönteinen kokeekin itsensä syrjityksi. Henkiset kurahaalarit ovat pelastukseni.

Kun panikoija sinkoilee syysdepressiosta kaamosmasennuksen kautta kevätväsymykseen, siirtyy elämänhallitsija portaattomasti vuodenajasta toiseen:

Pian putoaa puista kiinteistönomistajien laajalevikkinen jäsenlehti. On ilo nostaa vaimolle ruohonleikkurin tilalle harava.

Kun virittää valot vuorimäntyyn, pian ulvahtaa irtorakki: "Jumankeuta, valaistu vessa!"

Kohta loihdin perinteiset kynttiläillalliset, joiden aiheuttamasta kateudesta Pokka pitää -sarjan Hyacinth ei toipuisi.

Tarjolla on aina poronkieltä. Uuden vierasperheen rouvan tiedustellessa mistä on peräisin marinadin jälkimaku, voi tyydyttää tiedonjanon maininnalla, että kyseessä on urosporon kieli.

Hyväosaishallituksen yksiviivaisille insinööritoimille voi syysärähtää: Minua ei kohdella kuin saksanpaimenkoiraa!

Entä syyslohtu?

Jo Mika Waltari runoili syksyä laventaen: ”Elämän syksyn tullessa / tuntea läheiseksi, ystäväksi / toinen ihminen, / sanoitta.”

Vai olisiko parempi kerrata Jaan Kaplinskin valoisat säkeet, hänelle, kesän lapselle, joka 44 vuotta sitten kesytti minut.

”Ole sinä / minun olematon lapsuuteni. / Pehmeä hyvä / kevyt / kesäyö / joka peittää minut suurilla / äärettömillä siivillään.”

Taustalla soi Joseph Haydnin Luominen: siinä kujertaa onnellinen kyyhkyspari ensilempeään, pensaasta kuuluu satakielen laulu. Arkkienkeli Gabriel vakuuttaa, ettei murhe paina vielä sen rintaa, hurmaava laulu ei sisällä vielä valitusta.

Elämä on suurenmoista – sittenkin!

IMMU


 


 


 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Tämän blogin suosituimmat