Immu

Pyhä - ylös yritän

Sunnuntaiaamu. Sen hiljaisuudessa on helpointa säilyttää eheytensä. Hiljaisuus on ehkä ainoa kristillisyyden siru, joka meissä on jäljellä.

Tänään ei mieltä vallannut kivun tuoma pettymys: vieläkö heräsin?

Ojarumpu, olkaveljeni, kysyi kerran, että olenko epäonnistunut missään.

Minä siihen: Vain elämässä.

No, jos ruumiillinen kipu estää meitä vahingoittamasta itseämme niin samaa luulisi sielullisen kivunkin tekevän.

Sunnuntaiaamutoimi: vanha buddhalainen rukous kotikatajan katveessa klo 5 kun kukaan ei näe eikä hälytä valkotakkisia paikalle.

Siinä kumarretaan kuuteen suuntaan – länteen itseä vanhemmille, itään itseä nuoremmille, etelään niille, joilta on oppinut, pohjoiseen niille, joista on pitänyt, maahan päin mykälle luomakunnalle, taivaaseen pois menneille, pyhimyksille ja enkeleille.

Sisällä soittimeen Chopinin cis-mollinokturno n:20, opus post humanum. Se jatkaa levollista mielentilaa espresson valmistuessa – vie ylänköjen rauhaan.

Näinä aamuina suostuu riisumaan haarniskan. En ryhdy pohtimaan seuraavia vaaleja,

vallankäyttöä, vallan vaihtumista. Ironisesti arvuuteltavaksi jää, että kenen fiktio voittaa.

Ennen sanottiin että valheella on lyhyet jäljet, josko nyt sopii muotoilla, että jäljellä on lyhyet valheet.
Mieleen kapuavat valistusajan suuruuden Voltairen sanat:

”Mitä suvaitsevaisuus on? Se on ihmisen olennaisin ominaisuus. Me kaikki olemme täynnä heikkoutta ja erehdyksiä; antakaamme toisillemme anteeksi typeryytemme, se on luonnon ensimmäinen laki.”

Paljon vähemmän maailmassa olisi pahaa jos sitä ei voisi tehdä hyvän varjolla.

Mutta nyt onni on kun oravapariskunta tomuttaa aamussa rajakuusta ilmiselvässä paritteluaikeessa, neulaset soittavat niille pizzicaton. Metsän, tuulten ja vetten lauluun on pujotettu maailman parhaat laulut.

Sielulle on suotava sunnuntai, muuten siitä tulee orpo.

Pyhärauhaa:

IMMU

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Tämän blogin suosituimmat